El Padel Tampere

Tarjoamme Tampereen, Nokian ja Ylöjärven rajamailla Kolmenkulmassa huippuympäristön padelin pelaamiseen. Meillä on 8 Adidaksen korkeimman laatustandardin padel-kenttää ja lisäksi:

El Padel sijaitsee vain 15 min ajomatkan päässä Tampereen keskustasta

Saunat myös molemmissa pukuhuoneissa

 

Yläkuva:
Ylinnä EL PADELin edustussauna, jonka alla kuvat yhdestä pelaajien pukuhuoneesta ja suihkutilasta.

Alakuva:
Lisää pukeutumistolojamme sekä pukuhuoneen sauna (molemmissa pukuhuoneissa omat saunat).

Tästä kaikki alkoi

Joku saattoi kevättalvella 2021 ajatella, että kuvan maisemaa ja Meksikossa syntynyttä mailapeli padelia ei yhdistä mikään. Hän oli täysin oikeassa.

Mutta tilanne muuttui puolessa vuodessa, sillä nyt  kaivurin paikalla, Tampereen, Nokian ja Ylöjärven rajojen  tuntumassa, kohoaa upea pelihalli, joka sai jo nimekseen El Padel.

Miksi El Padel? Nimi kunnioittaa pelin alkujuuria.

On kuitenkin tunnustettava, että espanjankielisen nimen ja pirkanmaalaiseen talvimaiseman välillä on kontrastia. Nimi nimittäin syntyi kevättalvella.

No, pieni kontarasti on vain positiivista, mielestämme. Mekään emme halua olla aivan tavallinen pelihalli, vaan teemme kaiken pelaajien ehdoilla – ja peliin  kuuluvalla myönteisellä otteella.

Perustajina paikalliset nuoret yrittäjät

El Padel syntyi paikallisten nuorten yrittäjien yhteistyönä. Hankkeen moottori on ollut Henri Mäkelä, jonka moni tuntee Teivossa sijaitsevasta Autolähde Oy:stä. 

Muut perustajat edustavat rakentamiseen liittyvää osaamista. Jonne Kurikka johtaa LVI Kurikkaa ja Niko Riskilä Nikora Oy:tä.

Jokainen kolmikosta on valittu vuorollaan Ylöjärven tai Pirkanmaan nuoreksi yrittäjäksi. Jonne Kurikka sijoittui myös valtakunnallisessa Nuori Yrittäjä -kilpailussa toiseksi.

Henrin, Jonnen ja Nikon yritykset työllistävät yhteensä lähes 70 työntekijää.

El Padelin myötä työntekijämäärä on jo yli 70 henkilöä.

El Padel kehittyy vahvasti paikallisten nuorten yrittäjien johdolla myös tulevina vuosina.

Kevättalvi 2021. Vasemmalla Henri Mäkelä, keskellä Jonne Kurikka ja oikealla Niko Riskilä. Miesten takana kohoaa nyt El Padel. Tervetuloa tutustumaan!